WINTER WONDERLAND

 Mulla on fiilis tosi paljon korkeemmalla nyt kun tuonne ulos on satanut jo kunnon kerros lunta! Joulupäivänä käytiin Hinnin kanssa räpsimässä muutamia talvisia kuvia ja ajattelin pikasesti tulla jakamaan ne teille, jotta ehkä teillekkin tarttuisi tää samanlainen fiilis tosta lumesta kun mulle! 

Tajusin muuten tässä hetki sitten, että ihan kohtahan on jo uusivuosi! Tänä vuonna me vietetään sitä jälleen kerran Roosa ja Joonaksen kanssa, tällä kertaa tosin Roosalla. Mutta kuten aina niin tietystikkin tänä vuonnakin meillä kuluu aika todennäköisesti super hyvää ruokaa syöden sekä raketteja katsellessa (tänä vuonna meikäläinenkin aikoo tosiaan vaan katsoa niitä enkä olla näyttämässä taskulampulla valoja...) Mutta hei anyway, tämä postaus taitaakin jäädä tämän vuoden viimeiseksi, joten oikein hyvää uuttavuotta teille jokaiselle ja palaillaan sitten ensi vuoden puolella!

WEEK 52

Vihdoinkin tää meikäläisen huone on sellasessa kondiksessa, että se miellyttää jopa meikäläisenkin silmää // Tiistaina käytiin äitin kanssa Turussa ja treffattiin siellä mummo, vaari ja meikäläisen täti perheineen. Samalla reissulla korkkasinkin jo laatikossa pölyttyneet UGGit! // Joku muukin tais olla hieman innoissaan lahjoista.. :D // Jouluaattona Lumiukkoa katsellessa.
Menossa joulusaunaan. Luin kesällä ton kyseisen kirjan jo suomeksi, joten nyt oiskin haastena lukea se englanniksi! // Naamaräpsyä jouluaatolta // Sneakpeekkiä meikäläisen muutamista lahjoista // Lossista otettua maisemakuvaa joulupäivältä.
Tapaninpäivänä menossa mammalle syömään // Vietettiin Sampan kanssa perjantaina ihan super rentoa iltaa katsoen Suomen peliä ja syöden ihan överisti konvehteja // Lauantaina vietettiin Sampan kanssa koko päivä kahestaan ja käytiin kattomassa TPS-Lukko peliä, TAAS...
 Käytiin lauantaina myöskin kattomassa tuo uusin Hobitti ja vitsit kun oli hyvä! // Ostin Hinnille tollasen ihan äly suuren pehmoapinan joululahjaksi ja voi kun se on niiin ihastunut siihen <3 // Hinnin kanssa eilen lenkillä tuolla aika jäätävässä pakkasessa.

Tää olikin sitten viiminen viikkokatsaus tän vuoden puolella ja mitäs te ootte mieltä, että pitäiskö jatkaa tätä vielä ensi vuoden puolella? :-) Ja hei mitäs mieltä te ootte tästä blogin uudesta, hieman talvisemmasta bannerista?!

-Viivi-

CHRISTMAS 2014

Meikäläisen jouluaatto aamu alkoi perinteiseen tapaan riisipuuroa syöden ja nyt katsoin jopa toista kertaa Lumiukon ainakin osittain. 12 katottiin taas jälleen kerran joulurauhan julistus, ja sen jälkeen ruvettiinkin odottelemaan Johannaa ja laitettiin sauna päälle! Meikäläinen ei oo mikään kovin innokas saunoja, koska mulle tulee lähes joka kerta ihan sika huono olo, mutta pakkohan se nyt jouluna on siellä käydä! 

Saunan jälkeen äiti pisti laatikot ja lihapullat uuniin ja sitten vaan odoteltiinkin niitten lämpeämistä. Neljän aikaan mentiinkn ruokapöytään ja eihän siinä mennyt ku maksimissaan puol tuntia ennen ku kaikki oli siivottu ja odoteltiin vaan lahjojen jakoa... :D Lahjojen jälkeen suunnattiin kahvittelemaan ja sen jälkeen korkattiinkin tuo uusi trivial pelailemalla sitä vielä!
Meillä on nyt monta vuotta ollut tapana viettää jouluaatto kotosalla ja sitten käydä mummolla ja vaarillal joulupäivänä syömässä sekä tapaninpäivänä vielä mammalla. Joulupäivänä siis periteitä noudattaen suunnattiinkin mummolle ja vaarille syömään ja ennen ruokaa avattiin vielä muutamat lahjat, mitkä pukki oli sinne vahingossa tuonut ;)
Tapaninpäivänä napattiinkin Samuelkin mammalle mukaan syömään ja nyt näin ties kuinka monen jouluruoka lautasellisen jälkeen voinkin hyvillä mielin todeta, että onnek joulu on tosiaankin vaan kerran vuodessa!
Joulupukki oli tänä vuonna muistanut mua tosi mieluisilla ja tarpeellisilla joululahjoilla, joten haluaisitteko te nähdä täällä jonkunlaista postausta meikäläisen joululahjoista? :)

-Viivi-

2 YÖTÄ JOULUUN

Moikka taas näin reilun viikon jälkeen! Mulla on viime päivät kulunu mm. viimeisten joululahjojen ostelussa, niiden paketoimisessa, sarjoja katsellessa sekä joulusiivousta tehden. Eilen tietystikkin tuli vielä leivottua toinen satsa joulupipareita kun aikasemmat oli melkeempä jo häviinneet!
Mulla alko joululoma torstain ja perjantain välisenä yönä, yökirkossa ja ei olis oikeesti voinut parempaa ajankohtaa olla, koska koulujutut alko kasaantua pikkuhiljaa ja nyt tässä reilun kahden viikon aikana onkin hyvä karsia niistä muutamia!
Tänne päinkin Suomea on jo vihdoin satanut lunta, kumpa se pysyis ees aattoon asti!
 Miettikää muuten, enään 2 yötä jouluun! Ihanaa joulun odotusta teille kaikille!

-Viivi-

MAAILMAN PARAS PIPARKAKKUTAIKINA

Kuumenna siirappi, sokeri ja mausteet kattilassa kiehuvaksi. Keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen noin 10minuuttia. Lisää kylmä voi ja sekoita tasaiseksi.

Jäähdytä siirappiseos huoneenlämpöiseksi.

Lisää osa jauhoista ja muna. Sekoita soodan veden joukkoon ja lisää piparkakkutaikinaan. Lisää loput jauhoista piparkakkutaikinaan hyvin sekoittaen. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Kauli taikina ohueksi ja paina muoteilla piparkakkuja. 

Paista piparkakkuja 220 asteessa 4-5minuuttia.
 Mulla rupes viime sunnuntaina tekemään tosi paljon mieli koittaa tehdä piparkakkutaikina. Ensimmäisenä netistä tuli tämä kyseinen ohje vastaan ja vitsit kun kävi hyvä tuuri! Näistä pipareista tuli oikeasti ihan super mahtavia ja varmaankin parhaita mitä oon koskaan syönyt! Samuelikin jo eilen myönsi, että on nämä ainakin parempia kun kaupan taikinasta tehndyt, muttei kuitenkaan parhaita.. :D

-Viivi-

LAHJAIDEOITA


Mulle on ollu aika ihan tosi vaikeeta ostaa muille lahjoja, joten tänä vuonna alotin hyvissä ajoissa kokoamaan mm. Polyvoressa kollaaseja erilaisista lahjaideoista ja ajattelin nyt teillekkin tulla  jakamaan näitä, koska sielläkin on varmaan ihmisiä joille lahjojen keksiminen on oikeesti ihan mahdoton tehtävä!
lahjaideoita
Miehille ihan peruslahjoja, joita mun oli oikeesti paljon helpompi keksiä, voi ihan simppelisti olla, jotkut sisustukseen sopivat lakanat, peli, kello, pyjama, vaattet tai muut vastaavat!

lahjaideoita

Näitä mun olikin sitten jo hiukan vaikeampia keksiä, mutta hyödynsin näissä osittain myöskin meikäläisen omia toivomuksia. Lexintonin mukeja, kello, rasvoja, leffalippuja, koruja, kirjoja, leffoja ja sarjoja sekä sisustusjutskia!

Mitäs tykkäsitte? Oliko näistä teille jotakin apua joululahjojen hankinnas tai ideoimisessa?

-Viivi-

PARASTA JUST NYT

Oon huomannut, että monta kertaa täällä mun blogissa korostuu niitä useita negatiivisiä puolia positiivisten sijaan joten tuon ajatuksen innoittamana ajattelin tulla kertomaan tänne vaihteeksi sellaisia asioita jotka saa mulle sen hyvän fiiliksen näin torstai iltana!

♥ 36 päivän päässä häämöttävä täysi-ikäistyminen. Mulla on siis synttärit tammikuun 16päivä, vihdoinkin! Oon siis odotellut tätä siitä lähtien kun täytin 17 ja nyt viimeinkin se on lähellä.

♥ Joulun odotus. Rakastan joulua oikeesti ihan yli kaiken ja musta on ihan mahtavaa ostaa läheisille joululahjoja! Mun joulufiiliksen kruunais vielä jos tännekin sitä lunta sataisi!

♥ Viikko joululomaan. Mulla on koulussa tällä hetkellä oikeesti raskas jakso ja odotan jo innolla pientä breikkiä koulusta.

♥ Huomiset pikkujoulut. Ollaan suunniteltu nyt niitä viimeiset pari kuukautta ja käsitelty ihan sika paljon juttuja niihin liittyen ja huomisen jälkeen ne on (vihdoinkin) ohi, eli yks asia vähemmä stressattavaa!




♥ We
itin selailu ennen nukkumaan menoa. Mulla on käynyt tosi monena iltana niin, että oon ennen nukkumaan menoa selaillun kaikkia ihania inspiroivia kuvia puhelimelta.

♥ Helmikuussa olevat Wanhojen tanssit. Mulla on ihan huiipu hyvä fiilis tulevista tansseista varsinkin. koska saan ne Samuelin kanssa tanssia ja myöskin kun me osataan Sampan kanssa lähes kaikki tähän asti harjoitelluista!


♥ Glögi ja itsetehdyt joulupiparit. Mulla on joka vuosi ollut tapana juoda ennen joulua ihan tosi paljon glögiä ja tänä vuonna tein ihan ensimmäistä kertaa itse piparitaikinan sen sijaan, että olisi tyytynyt kaupan valmistaikinaan. Pysykää muuten kuulolla, kun tosta taikinasta on tulossa ohjetta myöskin tänne blogin puolelle!

♥ Huomenna starttaava viikonloppu! Tarviiko tämä edes mitään selittelyjä.. :D

Mitäs te tykkäätte tälläisistä postauksista ylipäänsä? 

-Viivi-

WEEK 49

Viime viikkoinen katsaus tulee tosiaan hieman myöhässä tänään kun menin melkein suoraan koulusta Samuelille ja sitten kun tulin kotiin, niin tyydyin kattelemaan Dexteriä Netflixistä, suosittelen tätä sarjaa muuten ihan ehdottomasti!
Maanataina superväsyneenä mantsan tunnilla // läksyjä, läksyjä ja läksyjä... // tiistaina mulla pääs jalkaan taaskin nuo cheap mondayn farkut, on muuten ihan huippuihanat! // mulla oli keskiviikkona ihan kamala migreeni, joten jäin vaan Hinnin kanssa nukkumaan
Keskiviikkona Hinun kanssa lenkillä // Viime torstaina Samppa oli meillä yötä ja sen sai oikein raahata aamulla sängystä ylös, kuten Hinninkin... // Torstaina menossa koululle // Kävästiin Noran kanssa ranuilla torstaina kun meidän lukiossa oli esittelyilta ja koulupäivä veny 11tunnin mittaseksi...
Perjantaista peilikuvaa kun meillä oli koululla itsenäisyyspäiväjuhla // Kävästiin perjantaina Samuelin kanssa kattomassa tuo Labyrintti ja sitä ennen kävästiin pikasille jouluostoksilla ja huomenna ois taas tarkotus mennä uudestaan, jes!
Nojuu sitä Wanhojen tanssimekkoa taas... // Lauantaina käytiin äitin ja Samuelin kanssa ajelemassa ja Johannan luona // Mulla oli oikeesti tosi tyylikäs asukokonaisuus koko viikonlopun päällä... // Maisteliltiin tota Jouluomena-siideriä samalla kun katseltiin Linnan juhlia.

Mitäs mieltä te ootte näistä viikkokatsaus-postauksista ylipäänsä, että jatkanko näiden tekemistä vielä ensi vuoden puolellakin?

-Viivi-

SUNNUNTAISIA KUULUMISIA

Moikka teille taas siellä ruudun toisella puolella! Musta ei oo täällä blogissa tosiaan paljoa lähiaikoina kuulunut ja siihen nyt olisi vaikka millä mitalla selityksiä, mutta ne tuskin teitä kiinnostaa niin jätän ne tällä kertaa väliin.
Wanhojen tanssien harjotukset on siis alkanut jo melkeen pari viikkoa takaperin, enkä vois olla yhtään tyytyväisempi siihen että saan ne Samuelin kanssa tanssia. Tossa ylhäällä näkyy hieman sneak peekkiä meikäläisen prinsessamekosta, ja värikin saa jäädä teillä täydeksi yllätykseksi sinne helmikuuhun saakka!
 Mulla on tämä sunnuntai mennyt aika rauhallisissa merkeissä, TAAS. Perjantaina kun käytiin Samuelin kanssa katsomassa se Labyrintti ja lauantaina tuijoteltiin Linnan juhlia. 

Miten teillä on viikonloppu mennyt?

-Viivi-

PUHELINKUVIA

Lupailin edellisessä postauksessa jotakin koostetta meikäläisen puhelinkuvista joten tässäpä niitä tulee!
1. Hyvä alottaa koko postaus heti naamakuvalla :'D 2. Käytiin Samuelin kanssa reilu pari viikkoa sitten kattomassa toi Annabelle, joka oli multa aika saavutus, koska ne kauhuleffat, mitkä oon katsonut loppuun asti on laskettavissa ihan yhden käsen sormilla... 3. Myllyn ilotulituksessa, ties kuinka kauan siitäkin nyt on aikaa 4. Jonkun päivän pikasta asua peilin kautta kuvattuna, oli muuten ihan huippu mukava päällä!
1. Koeviikolla kävelemässä kotiin kokeen jälkeen 2. Ihana Hinni <3 3. Joku pari viikkoa sitten tuli toi mun kauan odottama jalkalamppu ja vitsit kun se on kiva! 4. Taas naamakuvaa...
1. Reilu viikko sitten käytiin puolestaan tsekkaamassa tuo uusin Nälkäpeli ja ei vitsit kun se oli niin hyvä! Samuel tosin oli ihan täysin eri mieltä siitä... :D 2. No niin... 3. Viime maanantaina nukkumaan menossa, tosi freesinä, not! 4. Mulla on taittunut koulumatkat nyt lähes joka päivä kävellen, joka ei vaan sovi tälläselle aamu-uniselle kovinkaan hyvin...
 1. Samuelin kanssa pidettyä leffailtaan, eli se nukahti kesken kaiken ja mä katsoin yksin loppuun... 2. Tehtiin viikonloppuna Samuelin kanssa piparkakkutalo ja kuten varmaan huomaattekin niin ei tosta katosta tullut ihan sellainen kun piti... 3. Lauantaista naamaräpsyä samalla kun katselin Netflixistä Dexteriä! 4. Eilen lähössä ajelemaan Ikeaan. Matkalla tosin poliisit pysäytti meikäläisen ihan ensimmäistä kertaa ja puhallutti, nyt sekin on sitten koettu! :D

Mitäs te tykkäilette näistä puhelinkuvista? 

-Viivi-