Ajattelin näin lauantain kunniaksi tulla jakamaan teille ihan super herkullisen juustokakun ohjeen jota koitin itekkin ensimmäistä kertaa tänään. Mulla oli vähän hankaluuksia saada noi omena viipaleet tarpeeksi ohuiksi joten joutusin tälläkin kertaa soveltamaan hiukan, mutta ihan nätti siitä loppujen lopuksi tuli ja ainakin maku on hyvä!

POHJA:
100g voita
3,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
Sulata voi ja sekoita joukkoon kaurahiutaleet, sokeri sekä perunajauhot. Painele leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja kypsennä 175 asteisen uunin alatasolla 10 minuuttia.
TÄYTE:
400g vanilija tuorejuustoa (myös maustamaton käy)
120g ranskan kermaa
3 munaa
1 dl sokeria
1 tl jauhettua kaardemummaa
Vatkaa tuorejuusto, ranskankerma, munat, sokeria ja kaardemumma tasaiseksi seokseksi ja kaada seos esipaistetulle pohjalle. Paista juustokakkua vielä 45 minuuttia alatasolla.
PÄÄLLE:
4-5 isoa omenaa (mielellään punaista)
1 l vettä
0,75 dl sokeria
Huuhdo omenat, mutta älä kuori niitä. Viipaloi omenat ohuiksi puolikuun muotoisiksi siivuiksi. Keitä viipaleita sokerivedessä noin minuutin ajan. Nosta viipaleet valumaan lävikköön.
Kieputa ruusut kakun päälle: tee ruusun sisäosan nuppu rullaamalla yksi viipale. Kääri nupun ympärille lisää viipaleita terälehdiksi, laita valmiit ruusut sivuun odottamaan.
Ota kakku uunista ja nostele ruusuja kakun päälle kauttaaltaan. Paista kakkua vielä 10 minuuttia.
Anna kakun jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa kaksi tuntia tai seuraavaan päivään. Kakun jäähdyttyä irrota kakku vuuasta.


Mitä mieltä te ootte ylipäätään kaikista ruoka ohjeista, pitäsikö meikäläisen panostaa näihin enemmän vai pitäiskö nää unohtaa kokonaan?
Kyllä, hyvää oli! Jatkoon :)
VastaaPoistaLisää mieluusti. Tuo omenaihanuus menee kokeiluun.
PoistaLeivontajuttuja on aina kiva kattoo ja vielä kivempaa kun saa ite kokeilla niitä ja onnistua! :)
VastaaPoistaHei kiva että tykkäät! :-) pitääkin varmaan jatkossa koittaa tehdä näitä hiukan useemmin :)
Poista