Mitä oiskaan joulun odotus blogissa ilman vilkaisua mun toiveisiin joululahjoista? Lahjat ei tietenkään oo ollut se tärkein juttu joulussa moneen vuoteen ja vuosi vuodelta on nää meikäläisenkin toivomukset siirtyneet yhä käytännöllisempään suuntaan ja näistä toiveista kaikki on myös toiveena Yo-lahjaksi. Mutta jos nyt kuitenkin pidemmittä puheitta niihin itse toivomuksiin!
Astiat on aina sopiva lahja ja varsinkin tota mustavalkoista Taikaa tarvitaan jonkin verran! Sen lisäksi mulla on myös tavotteena saada juomalasien osuus hoidettua noilla Essencen laseilla ja noi Essencen kuoharilasitkin on enemmän kuin toivottuja! Aterimista vielä sen verran, että mua houkuttelisi todella paljon noi Iittalan Artik-aterimet, mutta taitaa jäädä ne kuitenkin vaan haaveeksi ihan vaan hinnan takia.
Gantin aamutohveleita oonkin jo toivonut jo pidemmän aikaa, koska mun nykyisissä on se ongelma ettei niitä saa vaan sujautettua jalkaan ja ne onkin hiukan liian vaivalloiset laittaa jalkaan. Uudet aamutohvelit tulisikin siis enemmän kuin tarpeeseen!
Oon ihan täysin rakastunut RT:n siveltimiin joten niitä löytyy toivelistalta nyttenkin, ois ihanaa saada kaikki muut siveltimet korvattua noilla.
Haha, edelleen mun toivelistalta löytyy noita leffa lippuja ja edelleen siitä samasta syystä, että ravataan Sampan kanssa ehkä hiukan liian tiheään tahtiin Finnkinossa...
Ja sitten siihen eniten toivottuun; löysin oikeestaan vasta tänään ton tietyn mallin, mutta mun nykyinen puhelin on jo lähes vuoden vedellyt viimesiään ja akun kesto siinä on aivan järkyttävän huono. Muutenkin se on alkanut hidastumaan ja heittämään sovelluksista ihan yhtäkkiä ulos (myös verkkopankista kesken laskun maksamisen...) kuitenkin aika saavutus multa, että oon onnistunut pitämään tän kyseisen kapulan jo yli kaksi vuotta ehjänä. Mutta pikkuhiljaa taitaa olla kuitenkin aika päivittää tämä hieman uudempaan versioon ja haavena olisikin toi iPhone 6s ruusukullan värisenä.
Mitä teidän toivelistoilta löytyy? :-)