8+1 FAKTAA MUSTA

Täällä meillä ainakin on ollut jo pari päivää aika masentava ja sateinen keli joten ajattelin tulla piristämään teitä (ja ehkä vähän itseäni) uusilla ja vähän ehkä erikoisemmilla faktoilla itsestäni.

1. Vaikka täällä blogissa esiintyykin suhteellisen tasaisin väliajoin reseptejä kaikennäköisiin herkkuihin niin oon siitä huolimatta todella huono tekemään ruokaa. Viimeisin epäonnistuminen olikin viime viikon perjantaina kun tein mökillä ihan perinteistä jauhelihakastiketta, mikä ei lopulta maistunut millekkään ja oli täynnä jauhopaakkuja... :-D

DSC_1655blog

2. Mun ehdoton heikkous herkkuja  kohtaan on salmiakki, siis miten joku voikaan olla niin hyvää! Ja varsinkin sellanen salmiakkijauhe karkkien sisällä, niin herkkua!

3. Oon TODELLA saamaton ihminen. Mulle pitää sanoa jotkut asiat moneen otteeseen ja silti jonkun asian tekemiseen saattaa mennä reilustikkin yli tunti (tai päivä, tai viikko...)

4. Mulla kestää nukahtamisessa ihan järjettömän kauan, varsinkin jos Samppa tuhisee siinä vieressä ja saa unta ennen mua. Oonkin koittanut ottaa tavaksi valvottaa Samppaa vähän myöhempään, että mullekkin tulee väsy ja nukahdan meistä kahdesta ensin!

DSC_1356blog

5. Suutun ihan järjettömän helposti ja toisaalta mut saa leppymään kanssa yhtä nopeesti kun suuttumaankin :-D

6. En kuuntele musiikkia mitenkään säännöllisesti ja mua lähinnä ärsyttää kaikki taustamelu jos koitan keskittyä johonkin muuhun. Autossa en tosin pysty olemaan hetkeäkään kuuntelematta musiikkia ja selailenkin kaikki kanavat läpi aina kun Loopilta tulee mainoksia.

7. Tykkään huomattavasti enemmän koirista kuin kissoista. Oon tosin joutunut totuttelemaan kissoihinkin ton yhen kissojen palvojan takia ja onhan nekin ihan söpöjä kuitenkin!

DSC_1393blog

8. Mulla on järkyttävän huono itsekuri, saatan herkutella välillä jokaisena päivänä viikossa ja välillä puolestaan mulla menee yllättävänkin pitkä tauko herkuttelujen välillä.

9. Rakastan yli kaiken rauhallisia aamuja Sampan kanssa kahestaan, koska sillon tehdään yleensä yhessä kunnon aamupalaa ja vaan nautitaan kaikesta. Joskus panostetaan aamupalaan vielä astetta enemmän ja ne on niitä odottamisen arvoisia hetkiä!

Mitä te tykkäätte tälläisistä postauksista? Mulla on ollut jo jonkin aikaa harkinnassa postausta mun elämän aakkosista niin olisiko teillä sellaiselle kiinnostusta? :-)



TIISTAISIA KUULUMISIA

Mulla alko tänään koulu vasta puoli kahelta joten ehtisinkin tekemään itelleni pitkästä aikaa kunnon aamupalan ja muokkailin samalla hiukan blogin ulkoasua. Banneri pitäisi vielä pistää vaihtoon ja sen jälkeen toivottavasti alkaa blogin ulkoasu miellyttämään myös munkin silmää. Ja aiheesta kolmanteen; mulla on kertynyt jonkin verran uutuksia jotka on sattuneesta syystä jääneet esittelemättä, niin olisiko teillä kiinnostusta lukea mun vaatekaapin muutamista uutuuksista?

DSC_1923blog
DSC_1925blog

Ja ettei koko postaus jäis ihan kokonaan turhien juttujen höpöttelyksi niin halusin tulla vinkkaamaan teille muutamista mulle uusista merkeistä, mitkä on yllättäny mut enemmän kuin positiivisesti. Kyseiset merkit onkin siis Marvis ja HURRAW! Musta oli ihan käsittämätöntä ajatella, että maksaisin hammastahnasta taikka huulirasvasta noin paljon, mutta sen jälkeen kun hiukan tutustuin kyseisiin merkkeihin niin ihan mielelläänhän noista maksaa! Mikäli ette oo tutustunut kumpaankaan merkkiin, niin suosittelen niitä ihan täysillä!

DSC_1932blog

3 X LAST WEEK

Moikka ja kivaa alkanutta viikkoa kaikille! Mulla on mennyt lähes tulkoon koko maanantai nukkuessa (mitenniin pientä väsymystä ilmassa...) ja nyt vihdoinkin ajattelin ruveta tekemään jotain vähän järkevämpääkin. Ja hei mitä tästä postaustahdista voikaan sanoa, niin ei välttämättä oo mennyt ihan suunnittellusti ja tässä onkin ehtinyt tapahtumaan vaikka mitä viime postauksesta, mutta niistä jutuista lisää kuitenkin vähän myöhemmin!

Kurkataan kuitenkin muutaman räpsyn kautta juuri päättyneeseen viikkoon johon mahtukin muun muuassa työntekoa sekä tän tytön kauan odotetut synttärit! Jotenkin järjettömän vaikeeta ajatella, että oon ollut täysi-ikäisenäkin jo hiukan yli vuoden...

DSC_1889blog

Hinnillä on ollut vähän totuttelemista tohon jatkuvaan lumisateeseen ja hei näkisittepä sen lenkillä! Tyyppi juoksee kun viimistä päivää ja nauttii ihan täysillä tosta lumesta ja jatkuvasta lumisateesta. Lenkkien jälkeen Hinnillä alkaakin olla energia aika lopuillaan kaiken juoksemisen ja peuhaamisen jälkeen :-D

DSC_1909blog

No tosiaan sitä lunta... Ihankun sitä ei oliskaan tullut jo ihan tarpeeksi, alkaa meinaan pikkuhiljaa kyllästyttämään jatkuva lumien harjaaminen auton päältä...

DSC_1901blog

Tänä vuonna saadut synttärilahjat oli enemmän kuin huippuja ja ehkä täydellisin yllätys oli Sampan ostama kolmen päivän lippu Ruisrockiin! Muita lahjoja oli esimerkiksi toi kastehelmen säilytyspurkki sekä Essencen kuoharilasit.

VIIMEISET PARI VIIKKOA KUVINA

Mulla on viime aikoina ollut ihan järjettömästi tekemistä ja mulla menis varmaan koko päivä jos kertoisin kaiken. Mutta kurkataanpa viimeiseen pariin viikkoon puhelinkuvien kautta!
jouluk1
Jouluna piti päästä testailemaan uuttta puhelinta, räpsimällä tietenkin muutaman kuvan meidän joulukuusesta! // Hinni otti hieman rennommin joulupäivänä kun on oltiin mummolla ja vaarilla // Menossa töihin // ostin töistä Hinnille ehkä maailman söpöimmän nallen 
jouluk2
Selfie töitten jälkeen // Tehtiin uutena vuonna vaikka mitä herkkuja, esimerkisi rocky roadia! // Sain uutena vuotena tasan kaks hyvää kuvaa raketeista, kumpaakohan syyttäis, kuvaajaa vai säälittäviä raketteja... :D // Lauantaina mentiin Sampan kanssa kattomaan nuorten MM-kisoja ja käytiinkin syömässä Hard Rock Cafessa!
jouluk3
Syötiin lauantaina jälkkäritkin ja arvatkaapa vaan oliko HIUKAN täys olo ton jälkeen // Pelissä! Oli muuten ihan huippu peli kaikin puolin // Maanantaina oltiin The Voice of Finlandin kuvauksissa Logomossa ja sen jälkeen otettiinkin Hinnin kanssa muutama selfie // No mitä sitä tähän lisäämään...? :D
jouluk4
Maanantaina koittikin se paljon pelätty päivä kun lähin viemään Samuelin ja Joonaksen Säkylään, oli ehkä haikein kotimatka ikinä... // Eilen menossa tunniksi kouluun, eipä oo ollut kovin rankka kouluviikko tähän mennessä... // Hinnin kanssa eilen lenkillä ihan jäätävässä pakkasessa, onneks ei sentään tuu vettä vaakatasossa!